Viestinnän valopilkku 2011

Uutisarkistoon

13.1.2012 11:03

Uskomme sinuun –usko sinäkin -käsikirja nuorilta nuorille äänestettiin kolmanneksi sosiaalialan vistinnän valopilkuksi Sosiaalitiedon nettiäänestyksessä.

Anna-lehden toteuttama Puhu nyt, älä vikene kuoliaaksi -kampanja  voitti äänestyksen ja toiseksi tuli Mia Halmeen dokumenttielokuva ”Ikuisesti sinun”.  Pesäpuu onnittelee voittajia! Ehdokkaita vuoden valopilkuksi oli kaikkiaan seitsemän.

Useat äänestäjät perustelivat valintaansa. Ohessa on Uskomme sinuun – usko sinäkin -käsikirjan saamaa palautetta:

  • Jotain uutta ja erilaista, juuri täsmäpaketti sijoitetuille lapsille ja nuorille. Hyvä juttu! Sisältää tietoa mukavassa nuorekkaassa muodossa! Ei ole tylsä.
  • Meidän lastenkodissa nuoret ovat ottaneet kiinnistuneina vastaan käsikirjan, jossa näkyy ja kuuluu samassa elämäntilanteissa eläneiden ääni. Tällaisen väylän kautta tiedon jakaminen sijoitetuille lapsille ja nuorille onnistuu parhaiten. Huostaanotetulle nuorelle on tärkeää saada tietää, että ei ole yksin vaan kohtalotovereita on, valitettavan paljon!
  • Selviytyjien itse kirjoittama käsikirja on hieno esimerkki siitä, että on monia tapoja joilla vaikeuksia kokeneet voivat auttaa tosiaan!
  • Kokemusasiantuntijuus, osallisuus, uusi tapa tuottaa tietoa.
  • Huostaanotetut lapset ovat unohdettu ryhmä lastensuojelun kentässä. Sijaisvanhemmista puhutaan, mutta itse päähenkilöt vaietaan ja kuvitellaan heidän vain sopeutuvat ilman sen kummenmpia toimenpiteitä. Jatkoseurantaa saatikka tukea ei ole järjestetty.
  • Tärkeä aihe ja unohdettu ryhmä. Olisi tärkeää tutkia sijoitetun elämänura ja miten siihen voidaan positiivisesti vaikuttaa. Käsikirja auttaa nostamaan tämän näkökulman esiin.
  • Tämä on nuorilta nuorille. Meidän nuoret voimaantuivat tästä.
  • On tärkeää, että huostaanotettuja nuoria autetaan ja tuetaan, heilläkin on oikeuksia, ja tuntuu ettei monikaan pidä heidän puoliaan.
  • Nuorilta nuorille – uraauurtavaa!
  • Rohkaiseva!
  • Nuorten nuorille antamalla viestillä on vaikutusvaltaa!
  • Ainutlaatuinen! Suuri askel kohti sijoitettujen lasten oikeuksien toteutumista!
  • Sijoitetut lapset ja nuoret unohdetaan helposti ”marginaaliryhmänä”. Positiivinen upeasti toimitettu!
  • Kirja on nuorten omaa käsialaa, kielellä, jota nuoret tykkää itse lukea. Se on raskasta asiaa, mutta raikkaassa, nuorekkaassa muodossa. Kaikki oleellinen tieto löytyy ja tarinat elävästä elämästä tuovat muun tekstin lähemmäksi nuoren omaa elämää. Ja se kirjan jälkimmäinen puolisko, joka on täynnä tsemppausta = todella tärkeää hetkellä, jolloin kirja nuorelle annetaan.
  • Hillittömän tärkeää asiaa!
  • Loistava! Tuli tarpeeseen.
  • Mahtava juttu, että nuoret itse ovat käsikirjan takana ja tekijöinä.

Copyright 2010 Pesäpuu ry | Toteutus: Anders Inno, layout: Grafiro, kuvitus: Lahja Kallinen

Käytössäsi on vanhentunut selain. Tämä sivusto on suunniteltu toimimaan moderneilla, web-standardeja tukevilla selaimilla.
Ole hyvä ja päivitä selaimesi uuteen tietoturvallisempaan versioon tai vaihda toiseen selaimeen:

Firefox Chrome Opera Safari IE8

Miksi päivittää? (englanniksi)

Jatka kaikesta huolimatta