Monikulttuurisuuden viitekehystä perhehoitoon

Lastensuojelussa ja perhehoidossa tarvitaan tietoa ja välineitä monikulttuurisuuteen liittyvistä teemoista. Pesäpuu ry aloitti vuonna 2007 kehittämistyön monikulttuurisuudesta perhehoidossa yhteistyössä muiden järjestöjen sekä kuntien kanssa. Hankkeen päätyttyä monikulttuurisuus on Pesäpuun kehittämistyön yhtenä osa-alueena.

Taimikko-projekti

taimikko_logoPesäpuu ry hallinnoi vuosina 2007–2009 toteutettua kehittämishanketta Taitoja monikulttuuriseen kohtaamiseen eli Taimikko. Hanke oli neljän lastensuojelujärjestön yhteinen, ja mukana siinä olivat Pelastakaa Lapset ry, Perhehoitoliitto ry, Pesäpuu ry ja Yhteiset Lapsemme ry.

Kehittämistyössä pilotoitiin PRIDE-valmennusryhmä, jonka osallistujat olivat kiinnostuneita maahanmuuttajataustaisen lapsen sijaisvanhemmuudesta. Hankkeessa myös haastateltiin jo toiminnassa olevia monikulttuurisia sijaisperheitä. Kerätyn tiedon ja kokemusten pohjalta laadittiin PRIDE-valmennukseen lisämateriaali monikulttuurisuudesta ja maahanmuuttajataustaisen lapsen sijaisvanhemmuudesta. Tämä materiaali valmistuu vuoden 2010 aikana. Kehitteillä on myös ensimmäinen koulutus PRIDE-kouluttajille monikulttuurisuusteemasta.

Copyright 2010 Pesäpuu ry | Toteutus: Anders Inno, layout: Grafiro, kuvitus: Lahja Kallinen

Käytössäsi on vanhentunut selain. Tämä sivusto on suunniteltu toimimaan moderneilla, web-standardeja tukevilla selaimilla.
Ole hyvä ja päivitä selaimesi uuteen tietoturvallisempaan versioon tai vaihda toiseen selaimeen:

Firefox Chrome Opera Safari IE8

Miksi päivittää? (englanniksi)

Jatka kaikesta huolimatta